Tukehdun.

Tukehdun.

Mä tiedän sen, sama ihminen
en koskaan ole kuin ennen.

Sain kohdata kuoleman joka yö.
Se minua etsi, se kuoleman on työ.
Minä peiton alla lymysin,
kuumehoureissain pelkoani peittelin.

Mun sydämein löi moukarin tahtiin,
kuume otettaan kuristi lyötien mahtiin,
henkeäin haukoin, ei ilmaa mun rintaani riittänyt.

Monet kerrat jo uskoin, nyt tukehdun,
tule kuolema ja ota jo omasi sun.
En jaksa enää antaudun.

Ain´viime hetkel´meni kuolema pois,
kuinka kauan se ihmistä kiusata voi?

Miks´peräännyt hetkellä viimeisen,
mä kerranhan kuitenkin näyttelen
pääosaa loppunäytökses´elämän.
Ota pois jo elämäin säröilevän.

Joku tarkoitus tuskalla olla täytyy,
joku vastaus varmaankin vielä löytyy.
On kärsimys osa ain´ihmisen,
niin kuin osa oli kerran Jeesuksen.

Joku virhe jossakin olla täytyy,
on salassa vastaus, kyllä se löytyy.
Ei kukaan, joka rakastaa, toisella kädellä paina,
ja toisella nosta.
Jumala, joka ihmistä rakastaa, ei kosta.

Yksin.

On jälleen perjantai ilta,
yksinäistä pelottaa.
Viikonloppu on niin pitkä,
kuinka kulumaan sen saan.

Ei kiirettä mulla minnekkään,
mun sieluni huutaa yksinään.
Talo tyhjenee, piha hiljenee,
tässä huoneesa yksinäinen kävelee.

Eikö yksin täällä ole kukaan muu,
eikö hiljaisuutta katkaise yksikään suu.
Onko talossa tässä, joku toinenkin
yksinäisyyttään itkemässä?

Olen ujo arka, on sieluni rampa,
ei toiset näe, mikä minun on vamma.
Työssäni hymyilen, pokerinaamaa näytän,
ilme tuo on valhe, jota maanantai aamusta
perjantai iltaan käytän.

Mulle tämän maailman matkalle
ei elämäntoveria suotu.
Minä antaisin ihan mitä vaan,
jos löytyisi se luotu,
joka jakaisi kanssani kaiken sen,
mistä vielä en ole tietoinen.

Kaksi ihmistä yhdessä täysi on,
yksin puolikas vain maailmaa matkaa.
Tule kuitenkin varoen, unessa vain,
tule unelmissa, niin jaksan taas
elämää jatkaa.

Dementia.

Vanha olen,
silmissäni kaihit,
suussa tekohampaat,
sydämen tahdistaja,
lonkkaproteesi ja
kuulokoje.
Kahvin maun vielä tunnen,
vaik´en tunne lapsiani mun.
Pirullinen dementia.

Hellän kosketuksen, rakkaat hellät sanat.
Ne minä vielä tunnen.

Taiteilijat.

Taiteilijat, riehakkaita, väliin masentuneita ja
hulluja.
Kuinka mahdottomalta tuntuukaan ajatus,
että järjellisestä viisaudesta syntyisi ainoatakaan
runoa tai taideteosta.

Ajatelma.

Runon muste on suolainen kyynel, joka
maistuu verelle.
Taiteilijan pensseliä käyttää näkevä sielu.

Ajatelma.

Pelätä edessä olevaa elämää,
vai ollakko kuin vuoristokiipeilijä,
joka köyden katketessa voi pudota rotkoon.

Pelätessäsi tulevaa,
kuolit jo tänään.

Kysymys.

Missä on särkyneiden sydänten poliklinikka,
missä sielun tutkimuslaite,
missä korjamo murtuneiden mielien,
mistä löytyy se ihmeaine,
joka lääkitsee ahdistuksen?

Joka sairauteen on ihmeparannus,
se on lähimmäisen rakkaus.

Työtön.

Olen työtön, päivärahalla.
Kaapissani on reikäleipä,
huomenna syön leivän,
ylihuomenna vain reiän.

Seurakunnasta haen EU-paketin.
Makarooneja ja kauraryynejä.
Nyt on turvallista elää,
mahassa makarooneja ja puuroa.

Herrat sanoo, köyhyys on vain harhaluuloa.