Sokea.

Sokea.

Minä kadulla kuljen allapäin,
miksi kaikki onkaan tänään näin,
olen voimaton, iloton, mikä tällainen tauti oikein on?
Minullahan on kaikki hyvin,
ihminen mitä menestyvin.

Tulee kadulla vastaan mua nuori mies,
tyhjä katse silmissään, sokea lie.
On miehellä keppi valkoinen,
hän katua eteenpäin hapuilee,
mutta kasvot hymystä loistaen.

Havahdun häpeän tosissaan,
kuinka tyytymätön osaani olenkaan
vaikka kaikki niin hyvin on.
Tuo sokea mies näki enemmän kuin minä,
hän oli löytänyt aarteen sen,
sisäisen rauhan ja rakkauden.

Hän, sokea omisti sen
mistä itse en ole tietoinen.
Se on jokapäiväinen kiitollisuus,
joka päivä meillä on uusi mahdollisuus
nähdä kuinka paljon hyvää on.

Rahaa, rahaa.

Rahan ahneus miehen mielen täytti,
se oli piru, joka miestä käytti.
Piru vaati "enemmän rahaa".
Mies piitannut ei, oliko se hyvää vai pahaa.

Mies pankissa juoksi, oblikaattiot leikkasi.
Korkein panoksin pörssissä veikkasi.
Ei vällittänyt siitä, oliko se hyvää vai pahaa,
pääasia, että tulee rahaa.

Pankkitili paljon korkoa kasvoi,
velalliset tuon rahanhimon maksoi,
he koditta jäivät laihaa keittoa vain söivät,
pankkineidot setelit miehen kouraan löivät.
Mies onnesta hymyili, ja silmät loisti,
raukat rahamies mielestä poisti.

Nyt haudassa makaat, madot sua syö,
ei päivää enää vain pitkä yö.
Huudatko vielä;"mä paljon tarjoon,
en tahdo kuoleman varjoon."

Piru silloin miehelle vastaa;" se kaikki mik´eläissäs oli sulla,
ei auta nyt kun on sielus mulla,
sä toisia riistit, et armoa antanut,
eikä kukaan sua rukouksin kantanaut,
vain hän, joka toisia auttaa, joka omastaan antaa
kulkee valossa kohti taivaanrantaa."

Ken vanki on maallisen mammonan,
hänel´osa on ihmisen surkeimman.
Niin vaikea on antaa elämä pois,
kas´kuoleman maahan ei aarteita mukaan
voi ottaa.